VUODEN LUETUIMMAT 4x

Ennen kuin siirrytään vuoteen 2017, olisi vuosikatsauksen aika. Tällä kertaa luvassa olisi hieman throwbackia vuoden luetuimpiin ja suosituimpiin postauksiin. Kesällä ja syksyllä keskityin enemmän muoti painotteisiin postauksiin, kuin kauneus ja lifestyle postauksiin. Itse pidän henkilökohtaisesti enemmän asupostauksista ja oon huomannut, että ne ovat teidänkin lemppareita. Pidemmittä puheitta, tässä olisi muutama suosittu postaus vuoden ajalta, olkaapa hyvät! 

(Postaukseen löytyy linkki kuvan alta)

Kesällä käytiin perheen kanssa lomailemassa Tartossa, joka osoittautui aivan ihanaksi kesäkaupungiksi. En malta odottaa, että pääsen sinne taas uudelleen!

''Kahviloita, ravintoloita ja pieniä putiikkejä löytyi lähes joka nurkkaukselta ja löysinkin muutamasta putiikista ittelleni ihanan pikkulaukun ja hopeasormuksen.''


Asupostausten rinnalle suosituimmaksi postaukseksi on päässyt perinteinen lifestyle postaus, missä kerron omia ajatuksiani ja mietteitä tulevasta.

''Oon seikkailunhalunen persoona ja mulla on monia upeita muistoja, milloin oon vaan mennyt, nauttinut siitä hetkestä ja tehnyt just sitä mitä mieli tekee ilman mitään miettimättä. Kaiken tän lisäksi, kaipaan uusia juttuja ja kokemuksia. ''


Ylläytin siitä, kuinka paljon tästä postauksesta pidettiin. Sain jopa sähköpostiin viestiä yhdeltä nettivaatekaupalta, että he pitivät tästä postauksesta todella paljon ja haluaisinko tehdä heidän kanssaan yhteistyötä. Tuolloin mulla ei ollut aikaa ja intoa yhteistyöjuttuihin, joten kieltäydyin tarjouksesta.

''Yleensä oon pukenut tuon kanssa luottofarkut, mutta tällä kertaa päätin jättää ne vaatekaappiin ja ottaa niiden tilalle nuo sukkahousut, jotka osottautuikin paljon paremmaksi vaihtoehdoksi.''


Pyhitettiin syksyllä yksi päivä blogijutuille yhdessä mun bloggaajaystäväni kanssa. Muistan sen päivän yhtä hyvin, kuin eilisen! Matkasin Lahdesta Helsinkiin laukku olalla, joka sisälsi ainakin neljä eri asukokonaisuutta. Ja tässä postauksessa nähdään yksi niistä. 

''Vaikka rakastan pukea ylleni jotakin siistimpään, esimerkiksi näissä fotoissa esiintyvän kauluspaidan ja nahkasaappaat, niin siinä sivussa oon myös mukavuudenhaluinen persoona. ''

Ihanaa vuodenvaihdetta just sulle, toivottavasti siitä jää käteen taas yksi ihana muisto!♡

CHRISTMAS GREETINGS


Joulu on rakkauden ja antamisen aikaa, milloin vietetään aikaa lähimmäisten kanssa. Mä oon aina ollut jouluihminen ja joulu onkin mun lemppari juhlapyhä. Jouluna pääsen rauhoittumaan ja keräämään energiaa tuleviin viikkoihin joista onkin tulossa aika kiireisiä. Mun jouluaatto alkoi perinteisellä aamupuuron syömisellä ja kuusen koristelemisella. Keskipäivällä lähdettiin käymään vaarilla joulukahveilla. Meillä on perinteenä viettää joulua vaarilla serkkujen kanssa, mutta tänä jouluna ei menty saman kaavan mukaan, koska serkkujen kanssa aikataulut menivät hieman ristiin. Päivällä lähdettiin kotiapäin ja kotiin päästyä vuorossa oli jouluateria. Illemmalla sisko ja sen poikaystävä tulivat meille, jonka jälkeen jaettiin lahjat keskenämme. Illalla pelailtiin korttipelejä, katsottiin jouluelokuvia ja vietettiin aikaa toistemme kanssa. Jouluaatto oli kokonaisuudessaan rauhallinen ja onnistunut, huolimatta siitä, vaikka ei päästy viettämään joulua serkkujen kanssa. Toivottavasti teidänkin jouluaatto meni rauhallisissa tunnelmissa hyviä ruokia syöden. 

Nyt toivotan teille ihanaa ja rauhallista joulua sinne ruuduntoiselle puolelle!

UUDET TUULET PUHALTAA


Kevään yo-kirjotukset lähestyy kovaa vauhtia, joten kouluhommien parissa menee suurin osa mun vapaa-ajastani. Kaikki päivät menee opiskelussa, treeneissä ja se vapaa-aika, mitä jää käteen, vietän kavereiden kanssa tai yksinkertaisesti en jaksa tehdä yhtään mitään. Harmittaa, kun bloggaaminen joutuu nyt hieman taka-alalle, mutta nyt täytyy pistää asiat tärkeys järjestykseen. Koulu täytyy suorittaa ensin loppuun, jotta pääsen kiinni muihin juttuihin, joista tulin teille tänään kertomaan!

Ensi keväänä muutan ystäväni kanssa Lahteen samaan kämppään. Vihdoin ja viimein pääsen muuttamaan omilleni. Oon aina ollut sisustusfriikki, joten oon innoissani siitä, että pääsen sisustamaan oman kämppäni mun tyyliseksi, taino, mun ja ystäväni tyyliseksi. Meillä on sama sisustusmaku, joten suuria riitoja ei ole tiedossa. Oon päättänyt, että lukion jälkeen aijon pitää välivuoden. Mulla on jo pidemmän aikaa motivaatio ollut miinuksen puolella opiskelujen suhteen, joten mun ei oo mitää järkeä jatkaa opiskeluja lukion jälkeen. Enkä edes ole täysin varma siitä, minne haluaisin opiskelemaan. Muoti ja kauneus ovat aina olleet mun intohimoni kohteet, joten välivuoden aikana aijon panostaa bloggaamiseen täysin uudella tavalla! Pääsen vihdoin tarttumaan tähän hommaan toden teolla ja keskittymään siihen, mitä tykkään tehdä, eli bloggaamiseen. Oon innoissani ensi keväästä, koska silloin tulen kääntämään täysin uuden sivun elämässäni. Bloggaamisesta tulee mun ykkösjuttuni, mitä aijon tehdä, mutta sen rinnalla aijon käydä myös töissä. Haen ensisijaisesti vaatekauppoihin, mutta jos niihin en pääse, niin aijon hakea myös kahviloihin. Oon hulluna muotiin, uusimpiin trendeihin ja ylipäätänsä vaatteisiin, joten olisi mahtavaa päästä vaatekauppaan töihin. Ensi vuonna on siis tiedossa muutto ensimmäiseen omaan kämppään parhaan ystävän kanssa, välivuoden pitämistä, töihin menemistä ja lähes täyspäiväistä bloggaamista. Ennen kuin siihen päästään, mun täytyy saada lukio suoritettua, joten sen takia bloggaaminen jää nyt hieman vähemmälle. Toivottavasti pysytte mun matkassani jopa silloinkin, kun bloggaaminen jää hieman taka-alalle!♥

OUTFIT DETAILS x6



Ulkona on sen verran kylmä ollut viime päivinä, joten asukuvia ei oo tullut otettua. Ei oikein houkuta mennä tuonne pakkaseen seisomaan... Joka talvi on tämä sama ongelma, enkä vieläkään oo keksinyt siihen ratkaisua. Joten tällä kertaan otetaan pieni katsaus muutamiin syksyn asukokonaisuuksiin! Mun lemppariksi nousee ehdottomasti tuon punaisen trenssitakin ja vaaleiden farkkujen kombo. Oon aina ostanut tutun värisiä takkeja, kuten mustia tai ruskeita, joten tällä kertaa menin mukavuusalueeni ulkopuolelle. Yllätyin kummiskin positiivisesti siitä, kuinka hyvältä tuo takki näyttääkään. Toiseksi lemppariksi nousee viimeisessä kuvassa oleva neule. Musta ja valkoinen asukokonaisuus toimii koska vaan ja missä vaan. 

Entä mikä miellyttää eniten teidän silmäänne?

PIKKUJOULU TUNNELMIA


Helou! Pitkästä aikaa nähdään täällä blogin puolella lifestyle -postausta. Eilen vietettiin ihana ilta tyttöjen kesken ja aamulla oli kyllä olokin sen mukainen, heh... Vietettiin tyttöjen kanssa pikkujouluja Ellillä, minne kaikki olivat tuoneet jotakin syötävää. Sovittiin myös, että jokainen ostaa pienen lahjan, jotka sitten arvotaan keskenämme. Tällä viikolla totesin, että mulla ei ole vielä yhtään joulufiilistä, mutta tuon illan jälkee siltä ei voi välttyä. Iltaan mahtui hyvää ruokaa ihanassa seurassa, lämmintä glögiä, lahjojen jakamista ja paljon nauramista. Elliltä mentiin taksilla seurahuoneelle jatkamaan iltaa tyttöporukan kesken. Toivottavasti treffataan näiden tyttöjen kanssa pian uudestaan, meinaan koko ilta oli onnistunut ja käteen jäi taas yksi ihana muisto! Tänään ajattelin kerätä voimia huomista tanssiesitystä varten, joten kohta suuntaan tekemään iltapalaa ja käperryn peiton alle katsomaan Netflixiä. Joko tekin ootte ehtinyt viettämään pikkujouluja tänä vuonna?

Rentouttavaa sunnuntaita just sulle!

WHAT'S UP?


Hengissä ollaan! Ihmettelette varmaan muutaman, oikeestaan reilu viikon hiljaisuutta täällä blogin puolella? Mun oli pakko pistää bloggaaminen viikoksi sivuun monista syistä. Menoja on ollut koko ajan, enkä oo malttanut istuutua läppärin ääreen tekemään blogijuttuja. Inspiraatiokin on ollut hieman hukassa, mutta nyt sitä on taas teille jaettavana! Viimeisiin päiviin on mahtunut aamuun asti valvottuja öitä, opiskelemista ja pohdintoja tulevaisuudesta, iltojen viettämisiä hyvässä seurassa, uusia ihmisiä, yökyläilyä, pikkulauantaita ja kaikkea muuta kivaa. Koeviikkokin on nyt purkissa ja vihdoin annoin itselleni luvan hengähtää. Ensimmäiset ylioppilaskirjotukset ovat myös takanapäin ja numerokin on tiedossa. Kirjoitin yhteiskuntaopista C:n, johon oon ihan tyytyväinen. Tosin se jäi yhdestä pisteestä kiinni, että olisin saanut M:n, mutta minkäs sille mahtaa. Kevään kirjotuksiin oon jo ilmottautunut ja viimeinen jakso lukiossa starttaa ensi viikolla käyntiin. Hullua, että lukiota on enään niin vähän jäljellä, mutta samalla oon innoissani. Lukion jälkeen mulla onkin jo hyvät suunnitelmat tiedossa, mistä tuun teille kertomaan myöhemmin. Tällä hetkellä voin sanoa olevani onnellinen ja innoissani siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Rehellisesti sanottuna, mulla on hyvä olla ja tällä fiiliksellä laitetaan viikonloppu käyntiin. 

INSPIRATION BLOG AWARDS


Ennenkuin unohdan tehdä tämän postauksen, niin otetaan pikakelaus Blog Awards -gaalaan! Perinteisen kirjoittamisen sijaan listasin alle asioita, jotka jäivät gaalasta ja ylipäätänsä koko loppuillasta mieleeni.

- Olin muutama vuosi sitten päivätapahtumassa, mutta nyt olin vasta ensimmäistä kertaa Blog Awards gaalassa.
- Ilta starttasi käyntiin laittautumisella frendin kämpillä, jonka jälkeen suunnattiin gaalaan, Konepaja Brunoon.
- Sisään mentyämme ilta alkoi skumppa tarjoilulla ja hyvällä fiiliksellä.


- Illan aikana tutustuttiin ja höpöteltiin muiden bloggaajien kanssa. 
- Fresita pisteeltä tuli haettua pitkin iltaa drinkkejä.
- Tarjolla oli myös suolaisia ja makeita purtavia.
- Käytiin myös kuvauttamassa itsemme kuvausseinällä.
- Tapahtumassa valittiin myös kolmesta eri kategoriasta Blog Awards voittajat.
- Paikan päällä oli myös muutama laulaja esiintymässä ja toinen niistä oli Elias Gould.
- Gaalan jälkeen suunnattiin jatkoille Helsingin yöelämään, ja aamulla olo olikin sen mukainen!

Koko viikonloppu oli kokonaisuudessaan onnistunut ja odotan jo innoillani ensi vuoden gaalaa. Taas oon yhden kokemuksen rikkaampi. Kiitos Blog Awards 2016 ♡.

BEAUTY TALK


Ihanaa perjantaita tyypit! Tällä kertaa vuorossa olisi taas hieman meikkihöpinöitä. Mulle on aina ollut ensisijalla tuotteen laatu, kuin tuotteen brändi. Suurin osa meikeistäni koostuu perinteisistä meikkeibrändeistä, eikä esimerkiksi hieman kalliimmista meikkibrändeistä, kuten Chanel. Oon yksinkertaisesti vaan liian pihi törsäämään suuria summia kalliisiin meikkeihin. Toisinaan, oon myös todennut nuo nykyiset meikkini juuri täydellisiksi. Brändi ja tuotteen hinta ei kerro tuotteen laatua. Esimerkiksi tuo MACin huulipuna. Oon todennut sen olevan lähes samanlainen, kuin mun Goshin huulipuna, joka on itseasiassa täysin samanvärinenkin tuon MACin huulipunan kanssa. Molemmat pysyvät hyvin huulilla ja ainoa ero, jonka oon huomannut on se, että Goshin huulipuna on puolet halvempi.

Tilasin ittelleni nelisen kuukautta sitten tuon Revolutionin makeup ultra blush paletin, joka oli brändiltään mulle täysin uusi tuttavuus. Kuitenkin, tuon setin ulkonäkö houkutteli mua ostamaan sen itselleni. Tuossa paletissa kaikki värit ovat  pigmenttisiä ja pysyvät hyvin koko päivän. Alle kympin paletiksi tuo on todella hyvä löytö! Oikeastaan, parempi kuin hyvä. 


Sain tuon Max Factorin uutuus ripsivärin Inspiration day tapahtumasta ja se nousee ehdottomasti mun yhdeksi lemppari meikkituotteeksi. Luottoripsivärini on jo useita vuosia ollut Lorealin telescopic, mutta tuo nousee ehdottomasti samalle listalle Lorealin ripsivärin kanssa. Ripsiväreissä mulle on tärkeintä se, kuinka hyvin se pysyy koko päivän ilman varisematta ja se, kuinka ripsiväri tuuheuttaa ja pidentää ripsiä. Mulla on aina toiminut Lorealin telescopic ripsiväri ja nyt nykyään myös tuo Max Factor. 

Kotoutin ittelleni ensimmäisen Nyxin meikin muutama kuukausi sitten, joka on nimenomaan kuvassa näkyvä lingerie huulipuna. Tuo pysyy hyvin huulilla muutaman tunnin ilman korjauksia, mutta eniten tykkään siitä, kuinka helposti ja tasaisesti se levittyy huulille ja siitä, kuinka nopeasti tuo jähmettyy huulille. 

Entä mikä on teidän ehdoton luottotuote?

TÄYDELLINEN KOMBO


Tällä kertaa olisi vuorossa asun esittelemistä! Voitteko kuvitella, löysin tuon punaisen trenssitakin kirppikseltä. Takki on moitteettomassa kunnossa, aivan kuin uusi! Oon jo pidemmän aikaa haaveillut viininpunaisesta nahkatakista tai trenssitakista ja nyt pitkän etsinnän jälkeen kotoutin itselleni tuon ihanuudeen.  Yllä olevan asukokonaisuuden puin lauantaina Inspiration Dayhin. Punainen trenssi takki, mustat saappaat ja vaaleat farkut osoittautui täydelliseksi komboksi, ainakin mun silmään. Jos olisin löytänyt tuon takin vuosi sitten, niin todennäköisesti en olisi ostanut sitä. Jotenkin kirkkaat värit, varsinkin takeissa, eivät ole ikinä ollut mun juttu. Suosin enemmänkin tuttuja ja turvallisia värejä, kuten mustaa tai valkoista, joten tällä kertaa poistuin selkeästi mukavuusalueeni ulkopuolelle. Entä miltä tää näyttää teidän silmään?